Hypoteesimme ja tutkimamme ajatus on, että voit koskettaa toisessa vain niitä tasoja, joihin olet itsessäsi kosketuksissa. Emme opeta tiukan strukturoituja manuaalisia, mekaanisia otteita, vaan ennen kaikkea avaamme oven ruumiillisuuden prosessiin, joka syventyessään ohjaa sinut kuulemaan myös asiakkaan kehon kerroksia. Toki koulutamme työssämme parhaaksi havaitsemiamme tekniikoita, otteita, jatkumoiden yhtymäkohtia ja kannustamme kuulemaan kehon ehdotuksen: se todella pyytää välillä olemaan pinnassa, joskus mekaanisesti avaamaan triggeralueita, joskus seuraamaan luun rotaatiomaista liikettä - ja montaa muuta. Mutta et voi kuulla näitä, jos sinulla ei ole kirkastunut se osa omassa kokemuksessasi.
Somaattinen työ itsen kanssa on oman instrumenttinsa virittämistä yhä tarkemmille taajuuksille. Haluamme ohjata kanssamme opiskelevia vahvistamaan omia rajojaan ja tukeutumaan omaan keskilinjaansa, jotta työ pysyy voimavaroja tukevana ja vältytään myötätuntouupumukselta. Vaikuttavat kosketushoidot, kehon prosessien avaaminen ja liike nostaa myös pintaan joskus vaikeitakin kokemuksia. Vakaa kokemus omasta ruumiillisuudesta luo terveen pohjan ymmärtää omat ammatilliset rajat ja näin pystymme kannattelemaan ammattilaisina tilaa asiakkaan prosessille.
Kokemuksellinen anatomia ja vahva anatominen, fysiologinen ja psyykkinen osaaminen nivoutuvat meidän koulutuksissa yhteen luoden reittejä yhä vaikuttavampaan ja terapeuttisempaan tapaan kohdata asiakkaat - ja itsensä.
Karoliina ja Maija
Comentários